lauantai, 23. toukokuu 2020

Kolmas työ valmis!

Sain työn tänään valmiiksi viimein! Työtä oli ihan mukava tehdä varsinkin sitten, kun vaihdoin oman ideani josta lopulta tuli itselle mukavampi. Piirsin kuvia 36 kappaletta piirrustusohjelma PainTool SAI:lla ja yhdistin ne videoksi oman koneeni kuvagalleriassa. Se oli todella yksinkertaista ja ei kestänyt kauan. 

Animaation tekeminen oli tosi mukava kokemus ja olen omastani aika ylpeä. Oli mukava kokeilla jotain erilaista jota en välttämättä olisi kokeillut itsenäisesti. Onnistuin siis omasta mielestäni ihan hyvin tehtävässä!

Tässä on animaationi:

https://www.youtube.com/watch?v=Y1yiXoXOmbM&feature=youtu.be

lauantai, 23. toukokuu 2020

Kolmannen työn vaiheita osa 3

Tänään aloitin animaation alusta ja vaihdoin aiheen. Ideani on piirtää fujifilm instax (polaroid) kamera, jolla otetaan kuva. Sain idean omasta polaroid kamerastani. Tykkään ottaa sillä paljon kuvia, joten tätä oli myös kiva piirtää. 

Tässä animaation ensimmäinen kuva:

01.jpg

Seuraava kuva on siitä kun yhdistän kuvia videoksi:

teko.jpg

torstai, 21. toukokuu 2020

Kolmannen työn vaiheita osa 2

Olen saanut tehtyä animaatiota ihan hyvin eteenpäin, mutta minulla on ollut hieman hankaluuksia. Olen tainnut niin sanotusti haukata liian ison palan tällä kertaa, koska en ole ennen animoinut ja yritin ehkä tehdä itselle hieman hankalaa animaatiota. Joten työn tekeminen on vähän tökkinyt. En kuitenkaan luovuta vaan aijon vaihtaa aihetta yksinkertaisemmaksi ja teen animaatiosta lyhyemmän. Alkuperäiset suunnitelmat siis on nyt peruutettu ja keksin uuden.

maanantai, 11. toukokuu 2020

Kolmannen työn vaiheita osa 1

Aloin tänään tunnilla jo animoimaan työtäni käsikirjoitukseni pohjalta, jonka olen tehnyt. Sain sitä jonkun verran tehtyä, mutta se on vielä aika kesken. Ideani vaikutta vielä aika kivalta päässäni ja toivon että saan sen hyvin ulos. Animoin kaksi lempi hahmoani japanilaisesta animaatiosarjasta ja laitan siihen taustalle pätkän yhdestä laulusta. Koetan saada animaation menemään musiikin rytmissä ja kertomaan tarinaa sanojen mukana.

keskiviikko, 6. toukokuu 2020

Tunti muistiinpanot (6.5.2020)

Tänään tunnilla opettaja näytti erilaisia tapoja tehdä animaatioita, kuten eri sovelluksia ja ohjelmia. Hän näytti myös opetusvideoita. Kävimme myös tarkemmin tehtävää läpi ja aihe saa poiketa tehtävänannossa mainituista aiheista, mikä on tosi kiva! Olen myös tänään miettinyt vähän millaista animaatiota teen samoin harjoitellut animointia taas.